tiistai 2. joulukuuta 2014

Vuodenlopun inventaario ja tappioiden lunastusta



Vuoden lopun inventaario on nyt tehty. On ollut aika katsoa mitä tappiolla olevia osakkeita pitäisi salkusta puhdistaa ulos, niin että en joutuisi maksamaan ylimääräisiä veroja pääomatuloista ensivuonna.




Valtaosa salkustani on kauniisti voitolla tai pyörii noin ostohinnan paikkeilla. Kuten tavallista, muutama "musta lammas" kuitenkin mahtuu minunkin salkkuuni.


Salkussani oli kolme osaketta, jotka voi näin jälkikäteen sanoa olleen todella huonoja sijoituksia. Kaikki noista osakkeista olen vielä ostanut tänä vuonna.




Myyntiin menivät seuraavat osakkeet:


  • Fred Olsen Energy: Ostin norjalaista öljynporaukseen erikoistunutta osakketta elokuussa 2014. Kurssi oli vuoden alussa 250 NOK ja itse ostin hintaan 140 NOK uskoen että pohjat oli jo nähty. Öljyn hinnan romahdus on kuitenkin romahduttanut edelleen öljyalan yritysten kurssit. Myin FOEt pois melkein 50% tappiolla
  • Gazprom: Venäläinen kaasujätti tarttui haaviin toukokuussa 2014, kun vielä kuvittelin Ukrainan kriisin tasoittuvan. Heinäkuussa kriisi eskaloitui Malaysian Airlinesin pudotuksen seurauksena. Pelkkää alamäkeä ollut tuosta asti. Öljyn hinnan lasku on iskenyt pahasti myös Gazpromiin ja jouduin tästäkin osakkeesta kuittaamaan kelpo tappiot. Turskaa 35%.
  • OIBR: Brasialainen operaattori tarttui salkkuun parissa erässä kesä-heinäkuussa. Tämä oli toinen putoava puukko joka tarttui käteeni. Osakekurssi oli vuoden alussa n. 1.8 USD, itse ostin sitä keskihintaan 0.82 USD. Tällä kertaa isoin pudotus tuli OI:n kanssa yhteisyritykseen menneen Portugal Telecomin portugalilaiselle pankille antamasta miljardilainasta, joka jäi kyseiseen "roskapankkiin" sen mennessä kupit nurin. Nyt myin osakkeet 40% tappiolla.


Todella surkeita tarinoita kaikki. Omassa salkussa näiden tappioiden määrä vastaa yhteensä n. 1.5% salkusta. Turhan iso potti, mutta ei kaada taloutta. Iskua lisäksi hiukan helpottaa se, että saan tosiaan vähennettyä nämä tappiot tämän vuoden voitoista niin että sentään maksettavien verojen määrä laskee reilusti.


Kaiken kaikkiaan tietysti näistä voi jotain oppia.


  • Ensinnäkin: Hajautus on tärkeää. Esim ETF:ien kanssa ei tällaisiin putoamisprosentteihin pääse.
  • Toiseksi: Putoavaa puukkoa ei kannata yrittää kaapata. Kaksi näistä yrityksistä oli ostettu kun mielestäni olivat niin edullisia, etteivät voisi enää pudota. Nämä ovat hyviä esimerkkejä että hinta voi aina puolittua.


       


keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Uutta väriä pörssiin



Pörssiin on taas tulossa uusi tietotekniikkayritys. Tietoturvayhtiö Nixu ilmoitti tänään, että sen osakeanti on merkitty täyteen ja yhtiö osakkeilla aloitetaan kaupankäynti pörssin First North -listalla arviolta joulukuun 5. päivä.


Aikaisemmin viimeviikolla Aspo pääsi vihdoin pitkän puhumisen jälkeen tositoimiin yhden tytäryhtiönsä Leipurin listaamisen suhteen. Anti on tällä hetkellä käynnissä ja päättyy 5.12.


Todella hienoa, että näitä uutuuskohteita saadaan pörssiin mukaan. Uskon, että nämä uudet pörssilistaukset ovat hyväksi pörssille ja meille sijoittajille yleensä. Jokainen uusi listaus antaa lisää sijoituskohteita meille tavallisille sijoittajille ja samalla tietysti yritykset saavat lisää pääomaa kasvuun ja maailmanvalloitukseen. Vielä kun valtiovalta ymmärtäisi kohdella verotuksen kannalta listattuja ja listaamattomia yrityksiä ja niiden omistajia samalla tavalla. Kyllä olisi listoille tunkua.


Itse en Nixuun sijoittanut, enkä todennäköisesti tule Leipurinkaan omistajaksi, mutta toivotan onnea yrityksiin sijoittaneille.

torstai 13. marraskuuta 2014

Parhaat sijoitusblogit tai -sivustot?


Viimeiset pari viikkoa olen pitänyt sijoittamisen suhteen hiljaiseloa. Normaalin Nordnetin rahasto- ja ETF-kuukausisäästämisen lisäksi (Tietoja mm. oheisesta linkistä: Aloita ETF-kuukausisäästäminen) kaikki energia on mennyt työntekoon ja harrastuksiin. En ole ehtinyt edes kunnolla seuraamaan markkinoiden liikkeitä tai sisääntulevan osinkovirran suuruutta.

Pian pitäisi kuitenkin aloittaa salkun valmistelu vuodenvaihteeseen: Tehdä laskutoimitukset vuoden luovutusvoitoista ja tappioista, katsoa mitä kaikkia liikkeitä pitäisi vielä tehdä niin, että ylimääräisiä luovutusvoittoveroja ei joudu maksamaan, jne. Olisi sopiva väli-inventaarion paikka.

Samalla kun aloitan seuraavien päivien aikana tuon vuodenvaihteen valmistelun, ajattelin kysellä satunnaisilta blogin lukijoilta hyviä vinkkejä muista blogeista ja muita sivustoista, joita te seuraatte ahkerasti, ja josta saatte hyviä vinkkejä tai tärppejä sijoituskohteittenne valintaan.

Itse seuraan tietysti aktiivisesti suomalaisia talousalan lehtiä (Arvopaperi, Kauppalehti, jne), joitakin hyviä suomalaisia bloggereita (Osinkosijoittaja, Kinski, jne), mutta eritoten minua kiinnostaisi hyvät kansainvälisiä osakemarkkinoita seuraavat tiedonlähteet. Esim. parhaat blogit osinkosijoittamiseen Suomen ja USA:n ulkopuolella, kehittyvien markkinoiden hyvät kohteet, jne.

Mitkä ovat niitä blogeja ja siteja, joita oikeasti minun kannattaisi laittaa omaan blogrolliin mukaan?

torstai 30. lokakuuta 2014

Eilisen oppi: Muista hajautus



Jälleen yksi pörssiviikko lähestyy loppuaan. Tuloskausi on päällä ja yllätyksekseni suomalaisten pörssiyritysten tulossato on ollut kohtuullinen hyvä viimeisten parin viikon aikana. Kauhukuvat kurssien ropisemisesta eivät ole toteutuneet, ainakaan vielä.


Itse olen tehnyt viimeaikoina kaksi sijoitusta, kummatkin jo tuttuun tapaan REIT-sijoituksia. Salkkuun tarttui kaksi amerikkalaista REITiä:


  • WMC: Western Asset Mortgage Capital (WMC) on minun salkussani uusi osake. WMC on yksi isoimpia osingon maksajia REITien joukossa. Neljännesvuosittainen osinkotuotto on tällä hetkellä jopa 18.6%. Erittäin iso tuotto ei liene pysyvää, mutta viimeisimmän osingon kohdalla yritys jopa hilasi osinkoaan ylöspäin.


  • ARCP: American Realty Capital Properties (ARCP) jäi eilen kiinni rysän päältä tilinpäätöstietojen tietoisesta vääristelystä. Ongelma oli rahallisesti varsin pieni yrityksen koon huomioon ottaen, mutta antoi erittäin huonon kuvan yrityksen kulttuurista. Talousjohtaja ja hänen kirjanpidosta vastaava alaisensa menivät vaihtoon ja markkinat rankaisivat osaketta isolla kädellä. Osake romahti pahimmillaan yli kolmenkymmenen prosenttia. Itse nappasin osaketta hieman pahimman kuopan jälkeen n. 25% alennuksella. Optimistisena uskon että tällainen kriisi antaa paikan ostaa osinkolappuja hyvällä alennuksella.


ARCP:n tapaus osoittaa, että hajauttaminen on todella tärkeää sijoitustoiminnassa. Vaikka minullakin on suhteellisen hyvin hajautettu salkku, katosi kurssilaskun myötä kohtuupotti rahaa taivaan tuuliin. Kummatkin nyt ostetuista osakkeista jää salkkuuni maksamaan reiluja osinkoja. Tällöin kestän nousuja ja laskuja ja nautin säännöllisesti tulovirrasta.
     



keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Positiivista ajattelua kurssilaskusta


Viimepäivien kurssilasku Suomessa ja muuallakin on ollut varsin hurja. Omassa salkussani lasku on tarkoittanut viimeisen kuukauden aikana 6.4% laskua ja huipuista salkku tullut alas vielä hieman enemmänkin. Salkun arvo on ropissut alaspäin niin paljon, että töitä saan tehdä erittäin monta pitkää kuukautta että saan tuon pudonneen määrän raavittua taas kasaan.

Tähän laskuun tietysti voi suhtautua monella tavalla. Toisaalta tuntuu pahalta. Suhtaudun kuitenkin asioihin tyypillisesti positiivisesti ajatellen ja tästäkin kurjimuksessa voin nähdä pieniä valonpilkahduksia. Näitä ovat mm. seuraavat asiat:

  • Alkuvuoden aikana minulle kertyi iso määrä luovutusvoittoja. Kurssilaskun myötä nyt salkustani löytyy osakkeita, joita myymällä voin välttyä ylimääräisien verojen maksulta. Tämä pehmittää mukavasta kurssilaskun tuomaan tuskaa
  • Olen siirtänyt salkkuani "osinkopapereiden" suuntaan viimeisen vuoden aikana. Useimpien näistä yrityksistä pitäisi olla sen verran vakaalla pohjalla, että tulovirta osinkojen kautta tulee jatkumaan vakaana myös tulevaisuudessa. Jälleen kerran, isommatkin kuprut kestää paremmin jos tasaista osinko virtaa tulee sisälle hyvää tahtia
  • Kurssilasku tarjoaa myös mahdollisuuden myös ostaa tulevaisuudessa osakkeita halvemmalla. Koska mielelläni sijoitan tasaisena virtana joka kuukausi hieman lisää, tarjoaa lasku mahdollisuuden saada hyvää tavaraa halvemmalla
Kaikki tämä tietysti saattaa olla itsepetosta, joka helpottaa kestämään pudotuksen tuskaa paremmin. Pidemmällä tähtäimellä näitä laskuja ja nousuja kuitenkin aina tulee ja niiden kanssa pitää oppia elämään.

PS. Ehkä jälkiviisaana, kun kesällä manailin korkeita kursseja Suomessa, olisin kuitenkin voinut tehdä vahvempiakin liikkeitä rahojen siirtämiseksi muualle, turvallisemmille vesille. Oppia ikä kaikki

maanantai 6. lokakuuta 2014

Osinkojen perässä Amerikkaan ja maailman ympäri

YIT:stä vapautuneet rahat olen viimeisten päivien aikana laittanut kiinni joukkoon osinkopapereita.


  • SDIV: Global X SuperDividend ETF sijoittaa globaalisti iso-osinkoisiin yrityksiin. Kohteina 100 yritystä eripuolelta maailmaa, eri toimialoilta. Vuosittainen osinkotuotto nykykurssilla 6.3%
  • ARCP: American Realty Capital Properties (http://www.arcpreit.com/). Amerikkalainen REIT, joka sijoittaa liikekiinteistöihin. Vuosittainen osinkotuotto 8.3%
  • ARR: ARMOUR Residential REIT. Amerikkalainen mREIT, joka sijoittaa asuntoihin tai asuntolainoihin (mREIT). Vuosittainen osinkoprosentti nykykurssilla on jopa yli 15%
Kaikkia näitä salkusta löytyikin jo valmiina. Kesästä kaikkien näiden kurssit ovat laskeneet reilusti viimeisen parin kuukauden aikana. Näenkin tässä mahdollisuuden ostaa korkeaa osinkovirtaa selkeällä alennuksella parin kuukauden takaisiin hintoihin verrattuna.



Edelleenkin uhkana varsinkin viimeisillä kahdella paperilla on potentiaalinen korkotason nousu, joka voi iskeä näihin isolla velkavivuilla toimiviin yrityksiin osakekursseja laskien.


Toivottavasti nämä pysyvät salkussa pitkään ja hyvällä tuloksella.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Syntymäpäivälahjarahat rahastoihin


Lapsien syntymäpäivät, nimipäivät ja joulu ovat tapahtumia, jolloin sukulaiset ja ystävät tuovat helposti paljon lahjoja lapsille. Kaikki paikat täyttyvät erilaisista muovihirvityksistä tai pehmoleluista. Näin tapahtuu meidänkin perheessämme.

Normaaliperheistä poiketen, meidän perheessämme isovanhemmat ovat ottaneet tavaksi antaa pienen rahamäärän lapsien tilille silkkana rahana lahjan ostoon sijaan. Kuten arvata saattaa, nämä rahat perheessämme pistetään tietysti sijoituksiin.

Meidän perheemme lapsien rahat menevät tällä hetkellä rahastoihin. Kummallekin lapselle on asetettu Nordnetissä kuukausisäästämisohjelma, jonka kautta sijoitukset menevät nyt samoihin rahastoihin kuin itsellänikin. Nykyiset kuukausisijoituskohteeni, joista jo kirjoitinkin noin kuukausi sitten ovat::

Varallisuus ei tietenkään lasten kohdalla riitä isoihin kuukausittaisiin sijoitusmääriin vaan sijoitukset hoidetaan minimimäärillä eli 50 Euroa kuukaudessa. Pienilläkin erillä kuukausittain, yhdistettynä pieniin kuluihin, on potin mahdollista kasvaa isoksi vuosien varrella.

Iloisten mielten ja juhlien riemun lisäksi siis myös lasten sijoitusvarallisuuden kasvu on nyt hyvä syy odottaa lasten syntymäpäiviä.