Viimepäivien kurssilasku Suomessa ja muuallakin on ollut varsin hurja. Omassa salkussani lasku on tarkoittanut viimeisen kuukauden aikana 6.4% laskua ja huipuista salkku tullut alas vielä hieman enemmänkin. Salkun arvo on ropissut alaspäin niin paljon, että töitä saan tehdä erittäin monta pitkää kuukautta että saan tuon pudonneen määrän raavittua taas kasaan.
Tähän laskuun tietysti voi suhtautua monella tavalla. Toisaalta tuntuu pahalta. Suhtaudun kuitenkin asioihin tyypillisesti positiivisesti ajatellen ja tästäkin kurjimuksessa voin nähdä pieniä valonpilkahduksia. Näitä ovat mm. seuraavat asiat:
- Alkuvuoden aikana minulle kertyi iso määrä luovutusvoittoja. Kurssilaskun myötä nyt salkustani löytyy osakkeita, joita myymällä voin välttyä ylimääräisien verojen maksulta. Tämä pehmittää mukavasta kurssilaskun tuomaan tuskaa
- Olen siirtänyt salkkuani "osinkopapereiden" suuntaan viimeisen vuoden aikana. Useimpien näistä yrityksistä pitäisi olla sen verran vakaalla pohjalla, että tulovirta osinkojen kautta tulee jatkumaan vakaana myös tulevaisuudessa. Jälleen kerran, isommatkin kuprut kestää paremmin jos tasaista osinko virtaa tulee sisälle hyvää tahtia
- Kurssilasku tarjoaa myös mahdollisuuden myös ostaa tulevaisuudessa osakkeita halvemmalla. Koska mielelläni sijoitan tasaisena virtana joka kuukausi hieman lisää, tarjoaa lasku mahdollisuuden saada hyvää tavaraa halvemmalla
PS. Ehkä jälkiviisaana, kun kesällä manailin korkeita kursseja Suomessa, olisin kuitenkin voinut tehdä vahvempiakin liikkeitä rahojen siirtämiseksi muualle, turvallisemmille vesille. Oppia ikä kaikki
Heh, osta vaan lisää nyt kun on halpaa. Miksi myydä turhaan? No, välittäjäsi ainakin tykkää =)
VastaaPoista