keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Uutta väriä pörssiin



Pörssiin on taas tulossa uusi tietotekniikkayritys. Tietoturvayhtiö Nixu ilmoitti tänään, että sen osakeanti on merkitty täyteen ja yhtiö osakkeilla aloitetaan kaupankäynti pörssin First North -listalla arviolta joulukuun 5. päivä.


Aikaisemmin viimeviikolla Aspo pääsi vihdoin pitkän puhumisen jälkeen tositoimiin yhden tytäryhtiönsä Leipurin listaamisen suhteen. Anti on tällä hetkellä käynnissä ja päättyy 5.12.


Todella hienoa, että näitä uutuuskohteita saadaan pörssiin mukaan. Uskon, että nämä uudet pörssilistaukset ovat hyväksi pörssille ja meille sijoittajille yleensä. Jokainen uusi listaus antaa lisää sijoituskohteita meille tavallisille sijoittajille ja samalla tietysti yritykset saavat lisää pääomaa kasvuun ja maailmanvalloitukseen. Vielä kun valtiovalta ymmärtäisi kohdella verotuksen kannalta listattuja ja listaamattomia yrityksiä ja niiden omistajia samalla tavalla. Kyllä olisi listoille tunkua.


Itse en Nixuun sijoittanut, enkä todennäköisesti tule Leipurinkaan omistajaksi, mutta toivotan onnea yrityksiin sijoittaneille.

torstai 13. marraskuuta 2014

Parhaat sijoitusblogit tai -sivustot?


Viimeiset pari viikkoa olen pitänyt sijoittamisen suhteen hiljaiseloa. Normaalin Nordnetin rahasto- ja ETF-kuukausisäästämisen lisäksi (Tietoja mm. oheisesta linkistä: Aloita ETF-kuukausisäästäminen) kaikki energia on mennyt työntekoon ja harrastuksiin. En ole ehtinyt edes kunnolla seuraamaan markkinoiden liikkeitä tai sisääntulevan osinkovirran suuruutta.

Pian pitäisi kuitenkin aloittaa salkun valmistelu vuodenvaihteeseen: Tehdä laskutoimitukset vuoden luovutusvoitoista ja tappioista, katsoa mitä kaikkia liikkeitä pitäisi vielä tehdä niin, että ylimääräisiä luovutusvoittoveroja ei joudu maksamaan, jne. Olisi sopiva väli-inventaarion paikka.

Samalla kun aloitan seuraavien päivien aikana tuon vuodenvaihteen valmistelun, ajattelin kysellä satunnaisilta blogin lukijoilta hyviä vinkkejä muista blogeista ja muita sivustoista, joita te seuraatte ahkerasti, ja josta saatte hyviä vinkkejä tai tärppejä sijoituskohteittenne valintaan.

Itse seuraan tietysti aktiivisesti suomalaisia talousalan lehtiä (Arvopaperi, Kauppalehti, jne), joitakin hyviä suomalaisia bloggereita (Osinkosijoittaja, Kinski, jne), mutta eritoten minua kiinnostaisi hyvät kansainvälisiä osakemarkkinoita seuraavat tiedonlähteet. Esim. parhaat blogit osinkosijoittamiseen Suomen ja USA:n ulkopuolella, kehittyvien markkinoiden hyvät kohteet, jne.

Mitkä ovat niitä blogeja ja siteja, joita oikeasti minun kannattaisi laittaa omaan blogrolliin mukaan?