sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Salkkukatsaus Q1/2017: Nousua ja uusia kohteita

Viimeisimmästä blogipäivityksestä on kulunut jo kolme kuukautta. Yritänkin nyt käydä lyhyesti läpi kaikki merkittävät tapahtumat ensimmäisen vuosineljänneksen osalta.

Salkkuni nousi ensimmäisellä vuosineljänneksellä 4.0% (ilman talleuksia). Välillä salkku ehti käydä jo puolen miljoonan rajan paremmalla puolella, mutta vuosineljänneksen lopussa ehti valahtaa taas rajapyykin alapuolelle. Toivottavasti peloista huolimatta kehitys jatkuu hyvänä, sillä olisi mukava sanoa, että olen lähempänä miljoonääriä kuin tyhjätaskua.

Osinkoja ensimmäisellä vuosineljänneksellä tuli 4720 Eur. Kasvua osinkopotissa on 7.7% viimevuodesta.

Normaalin kuukausisäästämisen lisäksi tein muutaman osakekaupan alkuvuoden aikana. Salkuun tarttuivat seuraavat uudet  osakkeet:

• Textainer Group Holdings (TGH):  Tammikuun alussa ostin TGH:ta, joka on konttileasingyritys. Yritys kärsi kovin syksyllä Hanjin-varustamon konkurssissa. TGH:n kurssi tuli alas rytinällä ja oli pohjilla syksyllä. Vuoden alusta TGH:n kurssi onkin noussut mainiosti
• Global Ship Lease (GSL): Salkkuun tarttui myös pieni varustamo, josta useampikin suomalainen sijoitusbloggaaja on kirjoittanut
• VanEck Gold Miners ETF (GDX): GDX on maailman suurin kultakaivoksiin sijoittava ETF. Minulla ei ole ollut kaivosalalla suomalaisia Outotecia ja Outokumpua lukuunottamatta ollenkaan sijoituksia. Nyt on. Tämä olisi ollut parempi sijoitus vuonna  2016 alussa, mutta uskotaan, että matka jatkuu vielä ylöspäin.

Näiden sijoitusten lisäksi osallistuin kumpaankin Helsingin pörssin uuteen pörssilistautumiseen. Tein siis pienen sijoituksen sekä Next Gamesiin, että Fondiaan. Next Gamesiin usko ei itselläni ole kovin vahva, mutta ostajia tuntui olevan niin paljon, että päätin itsekin hypätä mukaan pienen listautumisnousun toivossa.

Fondian osakkeet tulevat vasta alkuviikosta. Tuota olisin ottanut mieluusti huomattavasti enemmän kuin mitä listautumisesta olisi tarjolla. Harmi, että noin hyvänoloista osaketta sai annissa niin vähän.

tiistai 3. tammikuuta 2017

Salkkukatsaus Joulukuu 2016: Loistava sijoitusvuosi pulkassa

Vuosi 2016 päätyi mukavaan nousuun sijoitusmarkkinoilla. Vuoden lopputulosta katsellessa nousee hymy väkisinkin huulille.

Salkkun arvo nousi, ilman lisätalletuksia,  vuodessa peräti 15% (58 000 Eur). Tämän lisäksi olen vuoden aikana onnistunut säästämään ja tuomaan lisää pääomaa salkkuun tonnitolkulla. Salkun arvon kokonaisnousu olikin huima. Yhteistuloksena salkun arvo on noussut 478 000 Euroon.

Osinkoja vuonna 2016 tuli lopulta peräti 19 300 Euroa. Osinkojen kokonaismäärä nousi viimevuodesta 21%. Pääsin tasolle, jolla nykyään saan nettonakin 1200 Euroa kuukaudessa osinkoina. Noiden osinkojen kautta salkku kasvaa kuin itsestään.

Kaiken kaikkiaan on vaikea kuvitella, että sijoitusvuosi olisi voinut paljon paremmin mennä. Nyt pitää vain sormet ristissä toivoa, ettei tule itku pitkästä ilosta. Vuodelle 2017 tavoite ei olekaan hirvittävän korkealla: Toivon, että pörssi ei romahda ja että itselläni puolen miljoonan raja menee rikki. Matkaa ei ole tuohon paljoa, mutta jos kurssi kääntyy, voi tuokin osoittautua mahdottomaksi.

PS. Vuoden 2016 viimeiseksi sijoitukseksi tuli Orava. Oravan kurssi on laskenut kuin lehmänhäntä viime kuukausina. Joulun välipäivinä kurssi oli pudonnut jo lähellä viittä euroa, kun vuosi sitten kurssi huiteli kympissä, tai 2014 viidessätoista eurossa. Osakekohtainen nettovarallisuus osakkeella on 10 euron paikkeilla. Nykykurssin ja tuon nettovarallisuuden väliin jää niin paljon ilmaa, että riski kurssin merkittävälle putoamiselle alkaa olemaan hyvin pieni. Luulenkin, että loppuvuodesta sijoittajat realisoivat tappiotaan ja nyt alkuvuodesta laskupaine helpottaa.

lauantai 3. joulukuuta 2016

Salkkukatsaus Marraskuu 2016: Kauppoja ja merkintöjä

Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt kelpo tovi. Kauppoja olen ehtinyt kuitenkin tehdä paljon. Joukkoon on mahtunut niin merkintöjä osakeannissa, ostoja kuin myyntejäkin.

Ohessa lyhyt kertaus siitä mitä salkulle on tapahtunut viimeisen kuukauden aikana ja mikä oli tulos sekä lokakuulta että marraskuulta (kun lokakuun saldo jäi raportoimatta).

Lokakuussa osinkokertymä oli 1950 Euroa ja marraskuussa 580 Eur. Nyt koko vuoden aikana osinkoja on tullut yli 16500 Euroa (kasvua viimevuodesta noin 7%). Kun kuukausi on vielä jäljellä, tulee vuoden osinko saldo olemaan peräti lähellä 17000 Euroa.

Marraskuussa kauppoja tuli tehtyä huomattavasti normaalia enemmän. Kohteina olivat seuraavat osakkeet:

• Heeros (merkintä): Otin osakeannista minimierän Heerosta. Alku pörssitaipaleella on ollut tavattoman heikko. Osake on nyt peräti 15% alhaalla antihinnasta. Onneksi en merkinnyt enempää. Tässä siis saan menetettyä sen mitä Vincitistä voitin

• Novo Nordisk (osto): Ostin tanskalaista diabeteslääkevalmistajaa sen kurssin laskettua melkein puoleen siitä missä kurssi on liikkunut viimeisen parin vuoden aikana. Ajoitus ja pohjien löytäminen on vaikeaa, mutta toive olisi, että paljon alemmaksi ei kurssi enää mene

• DNA (merkintä): Annissa sijoitin myös uusimpaan pörssitulokkaaseen. Myöskään DNA:n anti ei ollut mitenkään lottovoitto. Lopullinen antihinta meni lähempäs annin alalaitaa kuin ylälaitaa. DNA menee pidemmän ajan osakesalkkuun.

• Telia (osto): Kovia kokeneen teleoperaattorin hinta on laskenut niin alas, että ostaminen mielestäni  kannattaa. Telialle siis tässä kuussa nettolisäys. Jälleen kerran hyvä kisäys pidemmän ajan osakesalkkuun.

• Pieni joukko myyntejä, joilla realisoin tappiota (Fortum, Citycon, Telia). Osassa netto-omistus laski, mutta Teliassa tosiaan jopa nousi kuukauden aikana.

Kokonaisuudessaan salkku nousi viimeisen kahden kuukauden aikana noin 1%, kun uusia talletuksia tai merkintöjä ei lasketa mukaan. Lokakuussa salkku tuli alas rytinällä, mutta sitten marraskuussa Trump-rally toi salkun taas takaisin parempiin numeroihin. En olisi uskonut, että sanoisin Trumpin voitosta mitään hyvää, mutta nyt sekin on tullut tehtyä.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Vincit pois... Ja pikkuerä Heerosta


Lokakuun lopussa tein kaksi pientä liikettä. Osakeannista ostettu Vincit meni myyntiin. Vincitin nykyinen arvostustaso tuntuu todella kovalta ja siksi myin osakkeet pois, vaikka tavallisesti salkustani eivät osakkeet lähde mihinkään.  Valitettavasti en osunut myynnissäni huippuihin, mutta sain kuitenkin 6.3 Euroa osakkeelta ja siten prosentuaalisesti ihan kelpo nousun. Valitettavasti annissa saatu osakemäärä jäi niin pieneksi, ettei nousulla pääse paljon juhlimaan.

Lokakuun viimeisinä päivinä sijoitin minimimäärän Heeroksen antiin. Heeros on pieni taloushallinnon ohjelmistoja tekevä yritys, joka on tulossa First North -listalle. Heeroksesta ei varmastikaan tule kovaa nousurakettia, mutta on mielenkiintoista nähdä, ovatko saaneet annin onnistumaan ja nouseeko kurssi, kun yritys tulee pörssiin nyt alkavalla viikolla.

Sijoittiko kukaan muu Heerokseen?

tiistai 25. lokakuuta 2016

Osto: Infrastruktuuriverkkojen rakentaja Eltel

Tein viimeviikolla jälleen heräteostoksen. Salkkuu tarttui Eltel, joka on suomalaistenkin hyvin tuntema, infrastruktuuriverkkojen rakentaja ja huoltaja. Toimintaan kuuluu muunmuassa sähköverkkojen ja telekommunikaatioverkkojen suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito. Toimintaa Eltelillä on Pohjoismaissa, Baltiassa, Puolassa, Saksassa ja jopa Iso-Britanniassa ja Afrikassa.

Eltel on historialtaan Fortumin entinen sähkönsiirtoverkkojen rakennusyksikkö, jonka Fortum spinnasi ulos vuonna 2001. Parin Private equity -omistuskierroksen jälkeen Eltel tuotiin Tukholman pörssiin vuoden 2015 alussa. Viimevuonna yhtiön liikevaihto oli hieman vajaa 1.3 miljardia euroa.

Koko pörssihistoriansa ajan Eltelin osakekurssi on liikkunut 75 ja 100 SEKin välissä. Näin oli, kunnes 10 päivää sitten, Eltel joutui antamaan tulosvaroituksen sekä markkiheikkouksien että joidenkin projektien operatiivisten vaikeuksien takia. Tämän seurauksena Eltelin osakekurssi tuli alas peräti 50 SEK:iin ja minunkin oli aika ostaa osaketta (hinta n. 53 SEK). Nyt sitten toivon markkinarekyyliä, kun sijoittajat toteavat ylilyönnin kurssilaskussa. Illalla kurssi oli saavuttanut 57 SEK:iä. Kun vielä nousua tulee toinen mokoma, on sijoitus jo ollut kohtuullinen.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Salkkukatsaus: Q3 reilusti plussalle ja osingot uuteen ennätyksee


Sain vihdoin ja viimein laskettua syyskuun ja kolmannen vuosineljänneksen sijoitustulokset.

Syyskuussa salkku kasvoi 0.6% ja kokonaisuudessaan Q3:lla ilman talletuksia huimat 11.2%. Tällaisia vuosineljänneksiä saisi osua kohdalle enemmänkin.

Osinkojakin tuli edelleen mukava määrä. Syyskuussa 795 Euroa. Tämä nosti vuosineljänneksen osinkosaldon 4300 Euroon. Kokonaisuudessaan osinkosaldo tällevuodelle on jo melkein 16000 Euroa ja kasvua viimevuodesta 16%. Tämä on jo selkeästi yli viimevuoden kokonaisosinkomäärän ja vielä on vuosineljännes jäljellä aikaa kerätä osinkoja

Syyskuussa en ostoja tai myyntejä normaaleja kuukausisijoituksia lukuunottamatta tehnyt.

Kuten aikaisemmin kirjoitinkin, Vincitin antiin kuitenkin osallistuin tämän kuun alussa. Annissa saatu määrä jäi kuitenkin niin pieneksi, että vaikka yhtiön kurssi nousisi reilustikin, ei siitä kuitenkaan aivan hirvittävästi hyötyisi. Lisää Vincitiä en ole myöskään alkuviikosta ostamassa.


tiistai 4. lokakuuta 2016

Vincit-merkintä

En ole ehtinyt vielä tutkia miten kolmas vuosineljännes kokonaisuudessaan lopulta meni. Sen verran ehdin kuitenkin viikonlopulla sijoitusasioita tutkia, että katselin tarkemmin läpi Vincitin antimateriaalia. Tutkimisen tuloksena päädyin tänään sijoittamaan yritykseen.

Olen kuullut itse Vincitistä hyvää vaikka en ole yrityksen kanssa ollutkaan koskaan tekemisissä. Anti ei mielestäni ole mitenkään huippuedullisesti hinnoiteltu, mutta toisaalta tarjolla on sen verran vähän osakkeita, että noiden pitäisi mennä kyllä kuin kuumille kiville.

Odotankin että anti keskeytetään huomenna tiistaina etuajassa. Jos näin käy, on hyvinkin mahdollista, että osakkeelle saa kivan nousun heti ensimmäisenä päivänä. Jos taas antia ei keskeytetä ensimmäisen mahdollisuuden tullen, olen pettynyt.

Nyt sitten peukut pystyyn. Jään odottamaan miten paljon osakkeita annista saa ja miten vahvasti leikkuri iskee merkintämääriin.