sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Salkkukatsaus Q3/2017: Tasainen vuosineljännes ja vähän aktiviteettejä

Kolmas vuosineljännes meni sijoitusrintamalla varsin rauhallisesti. Ensin lomailu ja sitten työnteko vaikeutti osakemarkkinoiden tutkimista.

Vuosineljänneksen aikana Sponda poistui salkusta ostotarjouksen myötä. Tämän lisäksi tein yksittäisiä lisäyksiä salkkuun. Ostin lisää Oravaa (ennen ensimmäistä ulkoista ostotarjousta), Teliaa ja Cityconia. Tämän lisäksi salkkuun tuli ensimmäistä kertaa pelipaperiksi Nexstim pienellä panostuksella. Tuon viimeisen osalta en oikein kuitenkaan tiedä mitä odottaa. Itse en ole tyypillisesti sijoittanut näihin aikaisen vaiheen  lääketietieteellisenteknologian yrityksiin.  Kerta on nyt siis ensimmäinen.

Kolmannella vuosineljänneksellä salkun kokonaisarvo laski hieman, noin 0.5%. Vuosineljänneksellä osinkoja tuli hieman reilu 3100 euroa. Kokonaisuudessaan osinkoja vuoden aikana on nyt tullut yli 16000 euroa. Kasvua osinkomäärässä viimevuodesta on vajaa kaksi prosenttia.

1 kommentti:

  1. Moi!

    Erään blogini kommentin perusteella sain idean rakentaa kattavan vertailun siitä, miten suomalaisten talousbloggareiden nettovarallisuus ja matka kohti taloudellista riippumattomuutta on vuosien varrella mennyt. Todistetusti tällainen vertailu kiinnostaa erittäin monia lukijoita.

    Jos siis jaksat kuluttaa hetken ja laittaa oman blogisi nimen ja nettovarallisuutesi kasvun vuosien varsilta tähän Excel-taulukkoon:
    https://docs.google.com/spreadsheets/d/1v8tcl0A3TV84whxQixabddcay-VXTM2EMXyubFyiNrM/edit?usp=sharing
    olisi se hienoa. Linkistä saa oikeudet muokata tiedostoa. Lähetin suurimmalle osalle talousbloggareista tämän sähköpostilla, mutta en löytänyt blogistasi yhteystietoja, joten laitoin tämän kommentiksi. Kaikki tiedoston tiedot ovat luonnollisesti yhteisesti kaikkien bloggaajien vapaassa käytössä.

    Ja huom, mikäli tarkkoja lukuja ei menneisyydestä löydy, voi laittaa ihan hyvin myös suunnilleen arvioita. Omatkin lukuni saattavat heittää tonnin sieltä täältä siltä ajalta kun en blogia vielä pitänyt. Tärkeintä, että hidas, mutta varma kasvu voidaan kuvata entistä paremmin tämän vertailun myötä lukijoille.

    Kiitos ja toivottavasti saadaan tästä iso ja kattava katsaus!

    VastaaPoista