sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Listautumisannit: Terveystalo ja Gofore

Listautumismarkkina käy edelleen kuumana.

Itse osallistuin lokakuussa Terveystalon antiin, vaikka anti hieman epäilyttikin. Tyypillisesti osakeannit (tai oikeammin osakemyynnit), joissa pääomistaja myy ison osan omistustaan pois, nostaa itseltäni karvat pystyyn, mutta tuosta huolimatta hyppäsin Terveystalon kelkkaan. Terveystalon kohdalla lähinnä sektorin näkymät olivat syy, jonka takia osallistuin antiin. Terveystalo jää itselläni makaamaan salkun pohjalle seuraaviksi vuosiksi. Katsotaan vaikka viiden vuoden päästä oliko ostos hyvä vai olisiko pitänyt jättää välii .

Juuri nyt on listautumista tekemässä myös IT-yritys nimeltä Gofore. Tutustuin viikonlopulla antipapereihin ja totesin, että tämä anti ei ole minua varten. Yrityksen arvostus on annissa laitettu niin korkealle, että tuntuu vaikealta löytää syitä sijoittamiseen. Pörssissä on tällä hetkellä tarjolla hyviä ja merkittävästi halvempia saman sektorin yrityksia. Goforesta tulee siis pitkästä aikaa ensimmäinen yritys, jonka antiin en osallistu. Onko kukaan muu osallistumassa Goforen antiin?

5 kommenttia:

  1. Hyvin vertautuu verrokkiin eli Vincitiin :=)

    VastaaPoista
  2. Vertautuu tosiaan Vincitiin. Kummatkin liian kalliita... :-)

    VastaaPoista
  3. En ole koskaan ymmärtänyt miksi tuulipukusijoittajat kuolaavat IPO:jen perään. Sehän on täysin tutkittu juttu akateemisesti, että IPO:hin sijoittamisessa häviää markkinoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko sijoittanut yhtään Bitcoiniin tai muihin kryptovaluuttoihin? Voitko tehdä blogi merkintää miten se on sujunut?

      Poista