tiistai 25. lokakuuta 2016

Osto: Infrastruktuuriverkkojen rakentaja Eltel

Tein viimeviikolla jälleen heräteostoksen. Salkkuu tarttui Eltel, joka on suomalaistenkin hyvin tuntema, infrastruktuuriverkkojen rakentaja ja huoltaja. Toimintaan kuuluu muunmuassa sähköverkkojen ja telekommunikaatioverkkojen suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito. Toimintaa Eltelillä on Pohjoismaissa, Baltiassa, Puolassa, Saksassa ja jopa Iso-Britanniassa ja Afrikassa.

Eltel on historialtaan Fortumin entinen sähkönsiirtoverkkojen rakennusyksikkö, jonka Fortum spinnasi ulos vuonna 2001. Parin Private equity -omistuskierroksen jälkeen Eltel tuotiin Tukholman pörssiin vuoden 2015 alussa. Viimevuonna yhtiön liikevaihto oli hieman vajaa 1.3 miljardia euroa.

Koko pörssihistoriansa ajan Eltelin osakekurssi on liikkunut 75 ja 100 SEKin välissä. Näin oli, kunnes 10 päivää sitten, Eltel joutui antamaan tulosvaroituksen sekä markkiheikkouksien että joidenkin projektien operatiivisten vaikeuksien takia. Tämän seurauksena Eltelin osakekurssi tuli alas peräti 50 SEK:iin ja minunkin oli aika ostaa osaketta (hinta n. 53 SEK). Nyt sitten toivon markkinarekyyliä, kun sijoittajat toteavat ylilyönnin kurssilaskussa. Illalla kurssi oli saavuttanut 57 SEK:iä. Kun vielä nousua tulee toinen mokoma, on sijoitus jo ollut kohtuullinen.

4 kommenttia:

  1. Olet kyllä hyvä ostamaan läheltä pohjia, itseltäni tuo ei olisi onnistunut =D

    VastaaPoista
  2. itellä keskihinta jäi 55,2 SEK. Osarin jälkeen sit näkee oliko kurssilasku ylilyönti vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Vielä ei voi juhlia onnistunutta ostosta tai ajoitusta. Muutaman kuukauden päästä tiedämme jo paljun paremmin, mihin kurssi asettuu

      Poista
  3. Nyt kyllä näyttää siltä, että pohjaa ei näy ollenkaan :)

    VastaaPoista