Sijoitusvuosi 2015 on pulkassa. Raketit on ammuttu, herkulliset ruoat syöty ja kuohuviinit juotu. Aamun raukeina tunteina on aika katsoa miten sijoitusvuosi on mennyt.
Vuoteen liittyi sekä positiivisia että negatiivisiä piirteitä. Alkuvuonna salkkun arvo nousi valtavaa vauhtia ja välillä tultiin taas alas yhtä kovaa.
Vuoden 2015 aikana salkun kokonaisarvo nousi 16.4% prosenttia. Valitettavasti tuosta noususta puolet tuli säästämisten kautta ja vain toinen puolikas sijoitusten nousun kautta (8% nousu). Itse olen aina yrittänyt raportoida tuota salkun kehittymistä ilman lisätalletuksia, jolloin näkee miten itse sijoitukset ovat oikeasti onnistuneet.
Kun katsoo markkinoidenyleistä kehitystä vuoden aikana, OMX Helsinki nousi 10.8%. Saman aikaisesti USA:n markkinakehitys oli huono. Dow-indeksillä oli huonoin vuosi sitten 2008 (-2.2%), S&P 500 laski vuodessa vajaan prosentin (-0.7%). Nasdaq sentään oli selkeästi plussalla.
Oman salkkuni kehitys osui suhteellisen hyvin noiden indeksien väliin samalla painolla kuin mikä salkussani on. Tästä huolimatta tietysti hieman harmittaa, että olen lähtenyt siirtämään osakepainoani pois Suomen markkinalta, joka kasvoi vuoden aikana hyvin. Mielestäni jopa hämmentävän hyvin tietäen nykyisen taloustilanteen. Amerikan valloituksen aloitus viimeisen 18 kuukauden aikana ei siten ole osunut ehkä parhaimpaan väliin. Sain siis maksaa Suomi-riskin pienentymisestä tänä vuonna hieman alhaisempina tuottoina.
Osinkoja vuoden aikana sain 14 800 Eur. Juhlin jo kertaalleen 15000 Euron rikkimenemistä loppuvuodesta, mutta kun valuuttakurssimuutosten seurauksena raja jäi lopulta hienoisesti saavuttamatta. Kasvua vuodesta 2014 tuli osinkoihin lopulta vain 2.7%.Tuo kasvu oli pienempi kuin mitä itse alunperin kuvittelin, mutta tarkasteluni vuosittaisia osinkopotteja hieman tarkemmin huomasin, että vuoteen 2014 mahtui muutama isohko kertaerä kuten Nokian ylisuuret osingot kesällä 2014. Tänä vuonna vastaavia megaeriä ei tullut vaan osingot tulivat tasaisemmin eri lähteistä.
Näin siis vuonna 2015. Toivottavasti vuosi 2016 menee myös kasvun merkeissä.
Onnittelut hyvästä tuloksesta!
VastaaPoistaDollarisalkut ovat tosiaan ottaneet osumaa enemmän kuin me halventuvasta eurosta hyötyjät aina huomaammekaan.
Liki 15 kiloeuron vuotuinen osinkotuotto on se, johon itse vasta pyrin.
Ja sentimentistä sen verran, että niinköhän osakemarkkina taas kerran ennustaa tulevaisuutta - sekä Suomessa että muualla?
Kireitä siimoja. Good luck!
Kiitoksia. Hienosti on sinullakin salkku kehittynyt.
PoistaJos vain tuulet ovat suotuisat, niin euromääräinen kasvu on huimaa kun pääsee sijoitusomaisuudessa 100 000 Euron yli.
Ei muutakuin tsemppiä sijoittamiseen. Luen ilomielin salkkusi kehityksestä
Hurja osinkotuotto! Taloudellinen riippumattomuus kolkuttelee :) Onko sinulla julkisesti esillä salkun pääomaa?
VastaaPoistaItsellänikin salkun tuotto sijoittui jenkki-indeksien ja OMX-H:n välille. Näin se melkein väkisin menee kun salkkua alkaa enemmän hajauttaa...
Hei! Kiitos pistäytymisestä. Osinkotulot ovat tosiaan nykyään jo ihan hyvällä tasolla. Ei tuolla vielä ihan taloudellista riippumattomuutta saa (pääkaupunkiseudun elinkustannukset ovat karmivan korkeat), mutta jos määrän saa vielä tuplattua, niin sitten aletaan sitä jo hiljalleen kolkuttelemaan.
PoistaPääomaa ei ole ollut julkisesti esillä. Tuonkin ja sen kehittymisen voisi kyllä pistää näkyville. Pääoma on jo kasvanut isoksi vuosien varrella. Nykyään pääoma on noin 390 000. Kasvuvauhti on viimevuodet ollut erittäin kova pörssin noustessa. Tuosta noususta saisi ihan kelpo graafin johonkin postaukseen.
Noihin osinkoihin on itsellä vielä "hieman matkaa" =)
VastaaPoista