sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Marraskuun osinkot


Kuten mainittu, aina eivät kaikki sijoitukset mene niinkuin pitäisi. Edellisessä postauksessa kävin läpi muutamia hutilyöntejä, jotka menivät näin loppuvuodesta verokarhun pelossa myyntiin.

Moni muu asia on kuitenkin sijoituksissa mennyt tänä vuonna aika hyvin. Olen siirtänyt salkkuani kohti kansainvälisempää, tasaisesti tuottavaa osinkosalkkua. Tuolla saralla alkaakin askel askeleelta tulla aina vain parempaa tulosta. Kun aikaisemmin salkussa oli melkein pelkästään kerran vuodessa osinkoja antavia suomalaisosakkeita, on nyt salkussa jo niin paljon kuukausittain tai vuosineljänneksittäin osinkoja maksavia yrityksiä, että osinko tulo on huomattavan paljon tasaisempaa.

Marraskuun osinkosaldo onkin kasvanut erittäin paljon edellisvuodesta. Marraskuussa osinkoja tuli jo yli 330 Euroa (ennen veroja). Osinkoja tuli mm.:
  • amerikkalaisista REIT-yrityksistä
  • amerikkalaisista BDC-yrityksistä
  • osinkofokuksella sijoittavasta ETF:stä (SDIV)
Tämän lisäksi osinkoja tuli muutamasta eksoottisemmasta, vielä merkittävästi riskipitoisemmasta sijoituksesta, joista kummastakin kirjoitin jo aikaisemmin:
  • erityisvivutetusta,  mREITteihin sijoittavasta MORL nimisestä ETN:stä ja
  • OPR-Vakuus Oy B-sarjan osakkeeseesta, johon voi sijoittaa heidän Tuottoa.fi -palvelun kautta
Edellä mainittuun liittyen, OPR-Vakuus Oy kirjoitteli muutama päivä sitten, että nykyinen tarjous (aikaisempi kirjoitukseni tästä), jossa sijoituksilla voi saada puolen vuoden jälkeen jopa kahdeksan prosentin kiinteän osingon on tulossa loppuun.  Ensi vuoden alussa ei enää uusia B-sarjan osakkeita tarjota, vaan tarjous huononee uusien sijoitusten osalta prosenttiyksiköllä, 7 prosentin osinkoon puolen vuoden jälkeen. Tämän vuoden puolella merkityillä osakkeilla voi vielä saavuttaa tuon aikaisemman 8% tason. Tuleva pudotus tuotossa tekee sijoituksesta tietysti huomattavasti vähemmän kiinnostavan. Jos siis mietit hajauttamista tuollaiseen kohteeseen, kannattaa toimia tämän vuoden puolella. Lisää tietoa voit lukea oheisesta linkistä:  8% verovapaata osinkoa - Tuottoa.fi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti