lauantai 12. heinäkuuta 2014

Rahat kiinni osinkopaperiin - Teliasonera

Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi sijoitusuran aloittamisen myös nuoremmalle lapselleni. Samoin kuin vanhemman lapsen tapauksessa sai toinenkin isovanhemmiltaan yhteensä noin 4000 Eur rahalahjoituksen syntyessään.

Pohdin pitkään kannattaako yleensäkään laittaa rahaa kiinni tässä markkinatilanteessa. Kun tutkin sopivia kohteita, löysin lopulta yhden, joka läpäisi testin: Teliasonera. Iso osiko tuotto, defensiivinen, useaan maahan levittynyt ja mielestäni arvostustasoltaan kohtalainen. Uskon, että Teliasonerasta voi tulla varma pitkäaikaissijoitus, joka tarjoaa tasaista tuottoa lapselleni. Puolen 4000 Eur potista meni siis tälle teleoperaattorille.

Loppujen osalta päädyin Nordnetin Superrahaston kuukausisäästämiseen pienellä summalla joka kuukausi. Saan hajautettua isompaan joukkoon osakkeita pienellä kulurakenteella ja samalla saan aikahajautettua sijoitusta niin, että kaikkea en laita kiinni kerralla, varsinkin kun nyt tuntuu markkina olevan varsin korkealla.

Tuolla järjestelmällä toivottavasti eurot muuttuvat tuhansiksi seuraavien vuosien kuluessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti