Ensimmäinen vuosipuolisko on takana ja kesälomat edessä. Lomasää vaikuttaa yhtä epävakaalta ja arvaamattomalta kuin sijoitusympäristö Brexitin pyörteissä.
Brexit-viikolla päädyin ostamaan alennusmyynnistä Nokiaa. Ostos tuli hintaan 4.7 Eur, joten aivan alhaisimpaan mahdolliseen hintaan en Nokia päässyt ostamaan, mutta selkeän alennukseen sain joka tapauksessa.
Kesäkuussa suoritin myös toisen oston, joka oli enemmänkin pieni heräteostos. LinkedInin hyvän voiton innoittamana ostin viimeistä isoa itsenäistä sosiaalisen median yritystä, Twitteriä. Twitterin osake on tullut alas viime kesästä kolmannekseen. Yritys tekee kovaa tappiota, eikä tulosta varmaankaan ole odotettavissa pitkään aikaan. Twitterin osto onkin arpalappu siihen, että seuraavan 12 kuukauden aika joku yritys (kuten Google tai Facebook) noukkii Twitterin pois markkinoilta. Tällaiset ostokset eivät ole minulle mitenkään normaaleja, mutta tässä tapauksessa voin tuollaisen pienen arvauksen tehdä.
Salkun kehitys kesäkuussa oli hieman negatiivinen. Laskua tuli 0.4%. Koko vuosineljännes kuitenkin jäi positiiviseksi ja salkku vuosineljänneksen lopussa oli juuri neljänsadantuhannen euron alapuolelle.
Osinkoja kesäkuussa tuli hieman vajaat 800 Euroa. Kasassa osinkoja alkuvuodelta on noin 11500 Euroa. Täten alkuvuoden osinkosaldo on tasoissa viimevuoden ensimmäisen vuosipuoliskon kanssa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti