sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Salkkukatsaus Helmikuu 2016: Mainio puolustustaistelu

Työkiireet ja matkustelu ovat vieneet niin paljon aikaa, etten ole ehtinyt edes kirjoittaa helmikuun sijoituksista. Vaikka maaliskuu lähenee loppuaan, päätin kuitenkin kirjoittaa lyhyesti siitä miten edellinen kuukausi meni.

Helmikuu oli varsin vauhdikas pörssikuukausi. Alkupuolella kurssit tulivat rytinällä alaspäin, mutta sitten loppupuolella suunta oli jo selkeästi parempi.

Itselläni helmikuun tulos oli parempi kuin mitä pelkäsin. Salkun arvo oli prosentin kymmenyksilleen muuttumaton, vaikka välillä salkku kävi kymmenen prosenttia pakkasella.

Tällä kertaa salkkuun sattui muutama osto ja jopa yksi myynti. Ostot osuivat suhteellisen hyvin kuun matalimpaan kohtaan. Näitä olivat PSEC (hintaan 5.4 USD), SDIV (hintaan 17,6 USD) ja LinkedIn (uusi sijoitus, hintaan 108). Myyntiin joutui Nokian Renkaat, jotka myin ison haloon nostattaneen rengastestimanipulaatio-kohun alkuhetkillä. Nokian Renkaiden osakkeet olivat tarttuneet haaviin vuonna 2009 (finanssikriisi) ja 2014 (Ukrainan sota), joten noista kertyi kelpo voitot (+64%). Vaikka todennäköisesti yritys pääsee tuosta tilanteesta kuin koiraveräjästä, en kuitenkaan halunnut ostaa riskiä, että liiketoiminta joutuu vaikeuksiin syytösten takia. Valitettavasti tiedossa on nyt luovutusvoittoverojen maksua.

Osinkoja helmikuussa tuli 492 Eur. Tässä kasvua viimevuoteen oli 34%.

2 kommenttia:

  1. My Road to Half a Million20. maaliskuuta 2016 klo 14.49

    Olen hieman yllättynyt, että myit laadukasta firmaa ja ostit tilalle lottokuponkeja, joita ei välttämättä ole edes olemassa 10v päästä...

    VastaaPoista
  2. Nokian Renkaat on ehdottomasti hyvä yritys. Itse olen vielä perinteinen holdari, joten osakkeiden impulsiivinen myyminen on todella harvinaista. Nokia Renkaiden kohdalla luin kuitenkin tilanteen niin, että aikaa ja energiaa menee ongelmiin turhaan. Lakisyytteitä voi tulla, jne. Voi olla, että arvaus menee pieleen, mutta tällä kertaa tuo harvinainen myynti tuli tehtyä.

    Ostot ajoitin rökälelaskun mukaan. LinkedIn tuli alas käytännössä puoleen ja PSEC oli varmaankin 40% oman NAVinsa alla. Kummatkin tosiaan enemmän lottokuponkeja, mutta salkkuun mahtuu hieman noitakin. Lyhyellä tähtäimellä PSEC on tehnyt sen mitä odotinkin, mutta LinkedInin nousu on jäänyt odotettua vaikeammaksi. Katsotaan mikä tilanne on vuoden päästä.

    VastaaPoista