keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Salkku huutaa punaista - Opit viimekuukausilta

Alkuvuosi on ollut osakemarkkinoilla yhtä alamäkeä. Osakkeet ovat tulleet alas käytännössä joka päivä. Omaankin salkkuun alamäki on osunut todellä julmasti. Erityisen pahalta tuntui se, että monet salkkuni osakkeet, joissa ajattelin, että pohjat oli nähty ovat yllättäneet negatiivisesti kerta toisensa jälkeen. Seuraavassa esimerkkejä, jotka ovat laskeneet ja tehneet turhan isoja tuhoja salkussani:
  • Fortum: Aloitin Fortumin osto-ohjelman liian aikaisin. Alkuhinta oli 17 euroa ja joka kerta kun Euro oli valahtunut hinnasta, ostin taas erän Fortumia lisää. Kuvittelin, ettei koskaan tarvitsisi ainakaan mennä 14 Euroa alemmaksi, olihan defensiivisessä liiketoiminnassa oleva yritys ollut yli 20 Eur kurssissa vielä keväällä 2015. Pieleen meni. Tänään päätöskurssi oli 12.60. Saa nähdä joudunko vielä ostamaan lisää
  • Jenkkiläiset ylikorkeiden osinkojen maksajat (REITit ja BDCt): PSEC, MORL, BDCL, VER, etc. Viimevuosi oli näille kaikille huono, mutta tämä vuosi on ollut karmiva. Kurssit ovat tulleet vuoden alussa 20%-40% hiukan paperista riippuen. Isot osingot eivät ole suojanneet pääoman kovaa tuhoutumista
  • Kinder Morgan (KMI): Amerikkalainen öljy- ja kaasuverkko-operaattori, joka aikaisemmin oli osinkosijoittajien suosikki tuli kesästä alas kuin kivi öljynhinnan mukana. Osinkoa on leikattu ja kurssi on laskenut edelleen alamäkeä. Kesällä yli 40 dollaria, nyt 12 dollaria. Itse en omistanut KMI:tä silloin, kun se osinkosijoittajien suosikki, vaan lankesin putoavaan puukkoon. Se osuikin sormille ja pahasti. Tein ostot hintoihin 18 dollaria, 16 dollaria ja 13 dollaria, nykykurssi painunut edelleen. Tänään yritykseltä tulee vielä viime vuosineljänneksen tulos. Huomenna voi sitten ihmetellä miten kävi ja paljonko vielä ropisee lisää. 

Yleisesti ottaen voi varmaankin todeta, että laskeviin kursseihin itselläni tuntuu olevan helmasynti ostojen aloittamisessa liian aikaisin. Joissakin tapauksissa aivan liian aikaisin. Pieni maltti olisi auttanut paljon viimeisten kuukausien aikana.

Pohjien löytäminen on kuitenkin vaikeaa. Olemmeko pohjilla nyt? Tuleeko kurssit vielä alas 20 prosenttia? Vai 40 prosenttia? Tasaisen ostamisen taktiikalla pääsee kuitenkin osalliseksi sekä nousuista että laskuista. Parempaa strategiaa taitaa olla vaikea löytää.

6 kommenttia:

  1. Kirjallisuutta ja tutkimuksia noudattamalla säästäisi ehkä rahaa sekä hermoja. Rahaa vain sisään joka kuukausi samaan aikaan jos lasku ei sentään työpaikkaa vie alta! On kyllä ollut tuskallinen kuukausi..

    VastaaPoista
  2. Itse olin hyvin lähellä jäädä myös KMI:n putoavan puukon alle. Omistin sitä viikon n. 15,5$ ostohinnalla, mutta sain onneksi myytyä jopa pienellä voitolla. Pohjien haistelu on vaikeaa ja itsekin olen monesti luullut, että jossain on nyt pohjat nähty, jonka jälkeen alas on tultu vielä reippaasti. Nyt vaaditaan sijoittajilta hermoja :).

    VastaaPoista
  3. Erityisesti Fortumin kanssa tuskailee moni muukin, itseni mukaanlukien. Kun salkku loistaa punaisenaan kannattaa miettiä onko ne sijoituspäätöksen fundamentit muuttuneet kurssimuutoksen myötä, tai siis onko yrityksen tulevaisuuden tulosksentekokyky laskenut niin paljon kuin sen arvon mukaan kuvittelisi. Samoin jos REITin omistusten tekemä tulos ei ole laskemassa 40%, onko sen arvon perusteltua laskea 40%?

    Sitähän tässä kaikki jännäävät, että kauanko ja kuinka syvälle lasku vielä menee. Tappiollista salkkua ei ole mukava tarkastella, mutta jos yhtiöt ovat kunnossa, niin peliliikkeiden tekemisessäkin on riski, että markkinat näpäyttävät sormille. Mielestäni on hyvä että et ole ryhtynyt myynteihin vaan jatkat ostoja, vuoden (parin?) päästä nähdään onko se ollut oikea ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa kirjoittelin ihan blogimerkinnän aiheesta, uskon että näillä markkinoilla kylmäpäisyys on valttia.
      http://varhainensijoittaja.blogspot.com/2016/01/ajatuksia-vallitsevasta.html

      Poista
  4. Itsellekin tuli näpeille viime vuodesta, toivotaan että siitä edes jotain oppi :)

    VastaaPoista
  5. Uskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Kun useita julkaisuja hakemuskopio pankin, sain laina läpi hyvin ystävällinen nainen. Lisätietoja antavat hänelle sähköpostitse osoitteessa: marilinetricha@mail.ru se tarjoaa lainoja € 3000 € 3.000.000 kenellekään pystyä palauttamaan sille korkoineen alhaisella nopeudella 2 % eivät epäile, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. Levitä sanaa ystävien ja perheen jotka ovat avun tarpeessa.
    takaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
    Jumala siunatkoon teitä.

    VastaaPoista