lauantai 3. joulukuuta 2016

Salkkukatsaus Marraskuu 2016: Kauppoja ja merkintöjä

Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt kelpo tovi. Kauppoja olen ehtinyt kuitenkin tehdä paljon. Joukkoon on mahtunut niin merkintöjä osakeannissa, ostoja kuin myyntejäkin.

Ohessa lyhyt kertaus siitä mitä salkulle on tapahtunut viimeisen kuukauden aikana ja mikä oli tulos sekä lokakuulta että marraskuulta (kun lokakuun saldo jäi raportoimatta).

Lokakuussa osinkokertymä oli 1950 Euroa ja marraskuussa 580 Eur. Nyt koko vuoden aikana osinkoja on tullut yli 16500 Euroa (kasvua viimevuodesta noin 7%). Kun kuukausi on vielä jäljellä, tulee vuoden osinko saldo olemaan peräti lähellä 17000 Euroa.

Marraskuussa kauppoja tuli tehtyä huomattavasti normaalia enemmän. Kohteina olivat seuraavat osakkeet:

Heeros (merkintä): Otin osakeannista minimierän Heerosta. Alku pörssitaipaleella on ollut tavattoman heikko. Osake on nyt peräti 15% alhaalla antihinnasta. Onneksi en merkinnyt enempää. Tässä siis saan menetettyä sen mitä Vincitistä voitin

Novo Nordisk (osto): Ostin tanskalaista diabeteslääkevalmistajaa sen kurssin laskettua melkein puoleen siitä missä kurssi on liikkunut viimeisen parin vuoden aikana. Ajoitus ja pohjien löytäminen on vaikeaa, mutta toive olisi, että paljon alemmaksi ei kurssi enää mene

DNA (merkintä): Annissa sijoitin myös uusimpaan pörssitulokkaaseen. Myöskään DNA:n anti ei ollut mitenkään lottovoitto. Lopullinen antihinta meni lähempäs annin alalaitaa kuin ylälaitaa. DNA menee pidemmän ajan osakesalkkuun.

Telia (osto): Kovia kokeneen teleoperaattorin hinta on laskenut niin alas, että ostaminen mielestäni  kannattaa. Telialle siis tässä kuussa nettolisäys. Jälleen kerran hyvä kisäys pidemmän ajan osakesalkkuun.

Pieni joukko myyntejä, joilla realisoin tappiota (Fortum, Citycon, Telia). Osassa netto-omistus laski, mutta Teliassa tosiaan jopa nousi kuukauden aikana.

Kokonaisuudessaan salkku nousi viimeisen kahden kuukauden aikana noin 1%, kun uusia talletuksia tai merkintöjä ei lasketa mukaan. Lokakuussa salkku tuli alas rytinällä, mutta sitten marraskuussa Trump-rally toi salkun taas takaisin parempiin numeroihin. En olisi uskonut, että sanoisin Trumpin voitosta mitään hyvää, mutta nyt sekin on tullut tehtyä.