sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Salkkukatsaus Tammikuu 2016: Kova lasku tammikuussa. Tuotto -4.8%



Tammikuu oli pörssissä laskukuukausi. Oma salkkunikin kolisi alas reilusti. Salkkuni arvo laski 4.8%, kun ei lasketa mukaan tekemiäni lisätalletuksia. Uusien talletusten avulla salkun arvo toki laski vähemmän, mutta turskaa tuli kuitenkin reilusti käytännössä läpi koko salkun.


Laskusta huolimatta jatkoin kuitenkin edelleen ostoja isojen yrittäen ajoittaa noita isojen laskupäivien kohdalle. Voi olla, että kannattaisi pitää kassavarantoja, mutta kun jotkut osakkeista tulevat alas kymmeniä prosentteja, tuntuu, että kohtuullisia ostopaikkoja voi löytyä. Matkaa pohjille voi toki vielä olla paljonkin, mutta tasaisesti ostamalla tulee väkisinkin hyviä ostoksia ainakin joskus tehtyä.


Tammikuun osinkosaldo oli 1488 Eur. Saatujen osinkojen määrä on noussut edellisvuodesta jopa 47%. Hinta tuolle nousulle on kuitenkin aika kova sillä osingot tulevat valtaosin amerikkalaisista REIT- ja BDC-sijoituksista, jotka ovat tulleet alas todella kovaa. Tasaisella osinkovirralla toivottavasti saan kuitenkin joskus noista omani pois.

1 kommentti: