maanantai 9. marraskuuta 2015

Vuoden toinen myynti: Kevennys salkkuni nousukuninkaalle

Salkussani on mukavasti vuosina 2008-2009 ostettuja, reilusti kohonneita osakkeita. Olen perinteiseen tapaani jättänyt osakkeet kohoamaan salkkuuni ja nauttinut vuosien varrella mainiosta kasvusta.

Viikonlopulla tein kuitenkin inventaariota ja huomasin, että yhdessä noista osakkeista kurssi oli kohonnut tasolle, jossa pieni kevennys olisi paikallaan. Poikkeuksellisen keventämisen taustalla lyhyesti seuraavat syyt:

  • Osakkeen osuus salkussa oli noussut melkein kahdeksaan prosenttiin. Mielestäni tuo on aika paljon. Ohjaan siis osakkeen painoa hieman alaspäin. 
  • Osake on noussut valtavasti viime vuosien aikana. Tänä vuonna yli 50%, kolmen vuoden aikana yli 150% ja viiden vuoden aikana peräti yli 250%.
  • Keventämistä vielä helpotti se, että laskeskelin, että pystyn välttämään myyntivoittoverot salkun oikeanlaisilla pyörityksillä

Tänään myydyksi joutui noin kolmannes Huhtamäen osakkeista. Vuodesta 2008 nousua 360%, vuosittainen kasvuprosentti 47%. Voi kun kaikki sijoitukset olisivat samanlaisia.

Salkkuun jää vielä kuitenkin reilu annos Huhtamäkeä tästä eteenpäinkin. Toivon pienestä riskin hajauttamisesta huolimatta mainiota menestystä yritykselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti