keskiviikko 24. syyskuuta 2014

OPR-Vakuus Oy ja tuottoa.fi -palvelu?


Korkean, tasaisen tuoton metsästykseni on jatkunut edelleen.  Tuossa yhteydessä löysin OPR-Vakuus Oy tarjoaman mahdollisuuden sijoittaa heidän etuoikeutettuun B-sarjan osakkeeseensa. Käytännössa tämä tapahtuu heidän Tuottoa.fi -palvelun kautta.

Sijoituksen koko alkaa 1000 Eurosta ylöspäin ja sillä käytännössä saa kiinteän osingon, jonka vuosittainen koko vaihtelee sijoitusajasta riippuen alun neljästä prosentista puolen vuoden jälkeen maksettavaan kahdeksaan prosenttiin.

OPR-Vakuus Oy on suomalainen rahoitusyhtiö, joka myöntää kulutusluottoja yksityishenkilöille sekä käyttöpääomarahoitusta yrityksille.Käytännössä yritys on esimerkiksi useampien eri pikavippi- brändien takana. .

Hieman eettisesti arveluttavasta liiketoiminta-alueestaan huolimatta, yritys on taloudellisesti tehnyt ainakin papereiden mukaan hyvää ja kasvavaa tulosta. Sijoittajilta yritys on kerännyt yhteensä 16.1 miljoonaa Euroa rahaa kyseisiin B-sarjan osakkeisiin ja sijoittajia oli kesäkuun lopussa 515 kappaletta.

Huomionarvioisia asioita sitoituksesta lienevät seuraavat asiat:
  • Osinko maksetaan kuukausittain
  • Verotuksellisesti sijoitus toimii kuten listaamattomissa yrityksissä tavallisesti: 75% tulosta verovapaata, 25% pääomatuloa.
  • Kuluja hallinnointi- tai avausmaksuina ei sijoituksessa ole
  • Sijoitus on osakesijoitus eikä kuulu talletussuojan piiriin, eikä ole pääomasuojattu. Osinkojen maksaminen vaatii, että yhtiöllä on voitonjakokelpoisia varoja. . 
Lopputuloksena olettaen, että yritys pysyy hyvällä ja kannattavalla polulla, se maksaa mainiota osinkotuottoa, josta pystyy vielä nauttimaan selkeästi alhaisemmalla veroprosentilla kuin pörssiosakkeissa.

Tämä näytti niin mielenkiintoiselta, että pistin pienen koepallon sisään. Paljon en kuitenkaan uskaltanut rahoja tähän koriin ainakaan tässä vaiheessa laittaa, mutta katsotaan toimiiko tuo sijoitus miten hyvin ja saanko osingot tasaisesti tililleni.

Jos joku lukijoista on jo tutustunut näihin  OPR-Vakuus Oy:n etuoikeutettuihin B-sarjan osakkeisiin, kuulisin mieluusti teidän kommentteja? Sijoititko? Miksi tai miksi ei?

Lisää tietoa voit lukea oheisesta linkistä:  8% verovapaata osinkoa - Tuottoa.fi!

3 kommenttia:

  1. Itse pidän pikavippialaa liian riskialttiina sijoittamista varten. Alaa on jo säännelty (alle 2.000 euron vipit kielletty), jota nyt pyritään kiertämään myöntämällä kahden kilon lainoja, joista nostetaan vain pieni osa. On siis mahdollista, että business menee alta. Arvioisin todennäköisyydeksi n. 15-20 %.

    Lisäksi taloudellinen tilanne on sellainen, että uskon luottotappioiden kasvavan tulevaisuudessa. Lama itseasiassa saattaa ensin kasvattaa pikavippien menekkiä kun niillä yritetään pitää palettia kasassa ja selvitä muista laina- ja elantomenoista. Liikevaihto siis kasvanee ensin, mutta kääntynee sitten laskuun. Yhtiön tulos ja tase kestänevät tämän ellei tilanne äidy todella huonoksi.

    Yhtiö lupaa kyllä lunastaa osakkeensa takaisin ja varmasti tekevätkin hyvinä aikoina ihan sovitusti. Jos käänne tapahtuu, niin sinulla on osakkeet, joita et saa pois käsistäsi. Ensinnäkin heillä ei liene velvollisuutta lunastaa osakkeitasi. Lisäksi osakkeiden lunastaminen tapahtuu SVOP rahaston (johon nuo sijoitukset kirjataan yhtiön taseessa) ja niiden samojen voitonjakokelpoisten varojen puitteissa, jota käytetään osingonjakoon. 20 suurinta sijoittajaa on sijoittanut yli 5,4 MEUR, joten heidän nopea poistumisensa voi vaikeuttaa muiden asemaa. Varsinkin kun osa heistä voi saada tietoa yhtiön reaaliaikaisesta tilanteesta paremin kuin sinä.

    Yhtiön oikeat velkojat ovat etuoikeutetussa asemassa sinuun nähden. Yhtiön tase (2013) näyttää siltä, että asema on kohtuullisen vakaa (34 MEUR saamisia ja 14 MEUR velkaa. Toisaalta yhtiö on laajentanut myös yritysluottoihin, joka voinee tuottaa suurempia luottotappioita.

    Yhtiö on vuoden 2013 aikana ottanut pääomalainaa 100,000 euroa. Itse seuraisin tämän kasvamista sillä joko A) yhtiölle lainaavat pankit ovat vaatineet taseen parantamista (kovenantit ehkä olleet vaarassa paukkua tai B) yhtiöön omistajat ovat sijoittaneet pääomalainaa (hybridilainaa) korkealla korolla saadakseen itselleen parempaa tuottoa. Tosin summa tällä hetkellä vielä mitättömän pieni.

    Itse en koskaan sijoita pikkupuljujen äänivallattomiin osakkeisiin. Tämä ihan periaatteesta. Listaamattomilla yhtiöillä tiedottaminen ei vain ole riittävän säänneltyä, jotta pysyisin riittävän hyvin perillä. Tämän yhtiön varsinaisiin osakkeisiin voisin kyllä sijoittaa, jos niitä olisi tarjolla.

    VastaaPoista
  2. Itselläni on tuolla ollut muutamia vuosia, ei nyt ihan vuosipalkan verran mutta kuitenkin aika paljon rahaa kiinni. Hyvin on homma toiminut ja ihan tyytyväinen olen ollut. Ensi vuodestahan tuo maksimiosinko tipahtaa 7%:ään (saavat enemmän rahaa, pidempi historia on osoittanut, että tämä toimii, syitä voi olla muitakin), joten tänä vuonna ehtii vielä sijoittamaan tuolla prosentin paremmalla tuotolla..

    Onhan tämä sellainen riskisijoitus, mutta niin on amerikan reit-osakkeetkin ja heidän preferred stockinsa :) Suositana suomalaiseta vaikka tämä onkin hieman kyseenalaisella alalla toimiva yritys, mutta pikavipit eivät tuota heidän potistaan enää kovinkaan paljoa vaan tulos tulee nykyään osamaksuista ja muista uusista avauksista.

    Niin kauan kuin maailmassa on kaikki hyvin, olen tyytyväinen, mutta sitten kun romahdus tapahtuu voi mieli muuttua :)

    VastaaPoista
  3. Onko vastaavaa analyysia uudesta Top Financesta joka tarjoaa vastaavaa? Siellä parempi korkotuotto (10%).

    VastaaPoista