perjantai 4. heinäkuuta 2014

Nordnetin Superrahasto

Yllätyin muiden sijoittajien tapaan Nordnetin uusimman sisäänheittotuotteen, palkkiottoman Superrahaston lanseerauksesta.

Kun etsin lapsilleni sijoituskohdetta, joka pidemmän päälle, kymmenien vuosien kuluessa, tuottaisi parhaan mahdollisen tuloksen, nousee Nordnetin tuote olemattoman kustannuksensa takia ehdottomasti katsomisen arvoiseksi. Kun rahasto vielä sijoittaa korkoa korolle periaatteella osinkorahat eteenpäin niin, että sijoittajan koko veronmaksu siirtyy eteenpäin rahaston lunastusaikaan, voi rahastolla saada isonkin verohyödyn vuosien kuluessa.

Näillä puheilla pistinkin Elisasta vapautuneet rahat kiinni Nordnetin Superrahasto Suomeen. Lehtien palstoilta on voinut seurata, että rahastoon sijoittaneita on ollut yli 5000. Erinomaisesti on viesti siis mennyt läpi sijoittajien keskuudessa.

Mietittävää Nordnetin Superrahasto Suomessa on minusta siinä, että kyseinen tuote kuitenkin sijoittaa juuri suomalaisiin osakkeisiin. Vaikka monet Helsingin pörssin isot yritykset tekevätkin valtaosan liikevaihdostaan Suomen ulkopuolella, on mukana kuitenkin paljon yrityksiä, joiden liiketoimintaan Suomen talouskasvulla on merkittävä vaikutus.

Itse en isoon kasvuun Suomessa usko. Lehtiä lukemallakin tulee olo, että taitaisi olla parempi, jos rahat olisivat sijoitettuna jonkun muun maan osakkeisiin. Pitänee tutkia noita vaihtoehtoja tulevaisuudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti